Myönnän, mulla on ollut kova kontrolloimisen tarve ja on välillä edelleen. Nuorena se ilmeni pahimmillaan syömisen kontrollointina, jonka verhosin ”terveelliseen” elämäntapaan. Olen miettinyt todella paljon, mistä se sai alkunsa, sillä lapsenahan olin aivan ”huldahuoleton”. Siihen ei varmaankaan ole yhtä syytä, vaan se on monen uskomuksen ja mallin summa.
Muistelen, että rakas äitini oli kovin huolehtivainen, mutta usein myös liiankin huolissaan asioista, joita ei edes tulisi tapahtumaan tai joilla ei edes olisi suurta merkitystä oman nykyisen maailmankuvani mukaan. Itselläni huomaan huolen ja kontrollin helpottaneen sen myötä, kun lapset ovat kasvaneet ja ikä on tuonut elämänkokemusta. Ja tunnistan kyllä, että ylihuolehtiminen ja kontrolli ovat hyvin pitkälle itselläni opittua, sillä perusluonteeltani olen aina ollut luottavainen ja ajattelen, että elämässä on aina toivoa sekä mahdollisuuksia muuttaa asioita.
Myöhemmin elämässäni kontrollointi ilmeni niin, että pyrin aina tekemään asiat ”oikein”. Ja hermostuin (välillä vieläkin), jos muut eivät mielestäni ymmärtäneet toimia samoin. Halusin, että kaikki oppivat ”oikean tavan”. Kaiken piti olla tiptop. Suoritin äitiyttä, puolisona olemista, työtä, elämää. Kontrolloin kaikkea. Hyvä tarkoitus taustalla oli tietysti, ettei virheitä tapahtuisi ja elämä sujuisi varmasti ja turvallisesti ja rauhallisesti omassa uomassaan. No, sitähän se ei tietysti luonut, vaan vastustusta ja välillä eripuraa. Vallasta ”taistelua”, sillä kukaan tuskin tykkää tehdä asioita muulla kuin omalla tavallaan. Jatkuva kontrollointi eri asioista uuvuttaa sitkeimmänkin tai pahimmillaan jättää elämään yksikseen omien vaatimustensa kanssa. Niin uuvuin minäkin.
Mekanismi kontrollin takana
Mistä kontrollissa on pohjimmiltaan kyse? Liittyykö se pelkoon? Pelkoon, että jos en ole vahtimassa tätä suuntaa, niin jotain pahaa voi tapahtua? Vai onko se pelkoa riittämättömyydestä? En riitä tällaisena muille? Entä jos en olekaan ”hyvä ihminen”? Tulenko hylätyksi enkä enää kelpaa omana itsenäni?
Meillä kaikilla on tarve tulla nähdyksi, kuulluksi ja hyväksytyksi omana itsenämme. Se on mielestäni myös perusoikeutemme heti syntymästämme. Valitettavasti näin ei aina käy, vaan koemme, että meidän pitää ”lunastaa” paikkamme auringossa. Meistä tulee kontrolloijia, jotka vahtivat itseään mutta myös toisia. On helppoa osoittaa toiselle, missä meni vikaan ja vaatia, että ”asiat tehdään minun tavallani, koska se on ainut oikea tapa”. Usein ihmiset sanovat, että ovat vaativia itseään kohtaan. Valitettavasti itseltään paljon vaativa ihminen on sitä huomaamattaan myös muille. Se ei välttämättä näy suoranaisena käskytyksenä, vaan verhoutuu ovelasti jopa häneltä itseltään ”mykkään vaatimukseen”, joka huokuu ihmisestä hänen ympärilleen.
Vuorovaikutuksen energia
Me olemme energiaa päästä varpaisiin, se on jo fysiikan lakiin kirjoitettu. Synnymme tänne avoimina ja vaikutuksille alttiina. Kasvaessamme opimme pitämään energiamme hallussamme, kuin pelkäisimme toisten ryöstävän sen meiltä ja sulkeudumme energeettisesti. Kontrollointi on tapamme ottaa muilta energiaa, josta emme itse ole valmiita luopumaan, koska se on meitä elossa pitävä voima.
Rakastuessamme suojamuurimme putoaa hetkellisesti ja tunnemme kuinka energia virtaa vapaana välillämme. Kunnes kuherruskuukausi on ohi ja alamme huomata toisen opittuja malleja ja vuorovaikutustapoja. Jos luottamus saa kolauksen, energiamme lakkaa virtaamasta vapaasti ja alamme suojata sitä. Etäännymme toisistamme ja alamme kontrolloida. Vuorovaikutus häviää ja tilalle astuu vallasta ja energiasta taistelu. Miksi? Koska luulemme, että toinen ihminen on ainoa kanava, josta voimme saada energiaa. Entä, jos oppisimme tavan elää energeettisesti loputtoman energian lähteellä? Mitä, jos sen sijaan että mustasukkaisesti pidämme kiinni energiastamme, antaisimme sen virrata vapaasti? Päästäisimme irti turhasta kontrollista ja pelosta? Alkaisimme levittää ravitsevaa energiaa ympärillemme kontrollin sijaan?
Oma henkinen polku
Miten se voisi olla mahdollista tehdä käytännössä? Mitä uskomuksia minulla on, joiden pitäisi muuttua? Mitkä pelot hallitsevat minua? Miten opin virrattamaan energiaa itseeni, niin ettei se lopu vaan siitä riittää jaettavaksi muillekin?
Oman henkisen polun kulkeminen on oma valinta. Ja oma valinta tarkoittaa itselleni sitä, että uskallan kurkistaa myös niiden omien suljettujen ovien taakse. Se ei aina ole helppoa, mutta se on aina palkitsevaa. Se on myös valinta pelon ja rakkauden välillä. Se on valinta energian kahlitsemisen ja virtaamisen välillä. Se on valinta erillisyyden ja ykseyden välillä. Se on valinta kontrollin ja itsemyötätunnon välillä.
Mikä silloin tulisi mahdolliseksi?